Hankkeet

Tervis-projekti – visio terveydestä

Tervis on toimintaa, jossa tavoitteena on hyvä ja eheä elämä.

  • tehdään ehkäisevää päihdetyötä
  • kerrotaan terveellisen ravinnon tärkeydestä
  • korostetaan riittävän unen merkitystä
  • arvostetaan hyviä tapoja
  • kannustetaan yhteisöllisyyteen
  • opetellaan elämänhallintatapoja

Tervis-ryhmissä opetellaan elämänhallintataitoja ja hyvän ryhmän pelisääntöjä, kehittymistä ja iloitsemista onnistumisista yksilöllisesti ja yhteisesti. Säätiö voi myöntää Tervis-ryhmille taloudellista tukea hallituksen päätöksen mukaisesti esim. toiminta-avustuksina, stipendeinä tai palkintoina. Jos olet kiiinnostunut Tervis-toiminnasta, ota yhteys asiamieheen!

Tervis-seuran toimintatapa

  • Huolehdimme Tervis-seurana, että seuraan tulevat nuoret, heidän vanhempansa ja valmentajansa sitoutuvat Tervis-seuran periaatteisiin ja pelisääntöihin.
  • Seuraamme jatkuvasti ja arvioimme kaksi kertaa vuodessa periaatteiden toimivuutta yhteisissä keskusteluissa ja kyselyillä.
  • Huolehdimme, että seuran nuoret tietävät päihteiden ja tupakan käytön haitat ja kokevat päihteettömyyden tärkeäksi arvoksi.
  • Opastamme nuoria vastustamaan ryhmäpainetta ja sanomaan ei päihdekokeilujen suhteen.
  • Käymme nuorten kanssa rakentavaa keskustelua päihteettömyydestä ja sen merkityksestä urheilusuorituksiin ja elämäntapaan.
  • Käytämme Tervis-merkkejä ja -logoja.
  • Pidämme yllä tervisläistä joukkuehenkeä.
  • Luomme omat konkreettiset Tervis-pelisäännöt.
  • Informoimme Nuorisokasvatussäätiötä avustuksen käytöstä.
  • Informoimme seuran omilla nettisivuilla ja tiedotteissa Tervis-toiminnasta ja linkitämme Nuorisokasvatussäätiön www-sivut omiin sivuihimme.

Tervis-pelisäännöt(Word-dokumentti)

Tervis-leirikoulu:

Nuorisokasvatussäätiö tukee lasten liikuntaa ja terveitä elämäntapoja edistäviä leirikoulujamme. Tukea on mahdollista saada talvikuukausina toteutetuille leirikouluille 100 €/vuorokausi, maksimissaan 4 vrk/tilaaja.

Neljän vuorokauden leirikouluun on siis mahdollista saada jopa 400 €:n tuki!

Edellytykset: leirikoulu toteutetaan marras-, joulu-, tammi- tai helmikuulla ja ohjelmaan sisällytetään ikään sopiva toiminnallinen tietotuokio terveellisen elämän perusasioista, jonka pitää asiaan perehtynyt ohjaajamme.
Tuki koskee uusia varauksia talvikuukausille; se haetaan kauttamme ja vähennetään leirikoulun loppulaskusta.

Lisätietoja: www.kuortane.com/tervisleirikoulu.html

 

Tervis-kumppaneita:

 

Hämeenkyrön Räpsä ry – www.hameenkyronrapsa.net

Ilmajoen Kisailijat – www.ilmajoenkisailijat.fi

Karhunvartijat ry. partiolippukunta Espoo – www.karhunvartijat.net

Kokkolan Tiikerit – www.kokkolantiikerit.fi

Kurikan Ryhti – www.kurikanryhti.fi

Mynämäen Suunnistajat 52 ry – www.ms-52.net

Pattijoen Urheilijat – www.pattijoenurheilijat.fi

Pattijoen Urheilijat, Juniorit – www.pattujuniorit.fi

Pieksän Kuutit ry.  – www.pieku.sporttisaitti.com

Puijonpesis ry Kuopio – www.puijonpesis.fi

Puistolan Urheilijat – www.puistolanurheilijat.fi

Raahe-Kiekko Juniorit – www.raahe-kiekko.com

Seinäjoen Peliveljet – www.peliveljet.com

Swimming Jyväskylä – www.swim.fi

Tikkurilan Palloseura, jalkapallo P01 – www.tikkurilanpalloseura.fi

 

 

 

 

 

 

Vastaa